Arvokas vanhuus

"Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa,
eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus."

- Tuntematon -

 

 

Elämä on... monimuotoista. Olin lukio aikaan töissä vanhainkodissa. Siitä lähtien olen aina ajatellut, että omet läheiset vanhukseni eivät koskaan joudu laitokseen, jollei ole aivan pakko. Nämä ovat vain minun ajatuksiani, enkä halua milläänlailla syyllistää ketään. Jos kuitenkin vanhuksesi on laitoksessa, voit auttaa häntä ja henkilökuntaa monia tavoin.

 

- Vieraile mahdollisimman usein, jos pysyt. Vaikka vanhus olisi huonommassakin kunnossa, niin hänkin tarvitsee rakkautta ja läheisyyttä. Juttele hänelle, niinkuin aina ennenkin ja ole läsnä. Yksinäisyydestä voi poikia paljon negatiivistä - siihen voi vaikka kuolla.

 

-  Kunnosta riippuen käy hänen kanssaan ulkona. Henkilökunta ehtii aniharvassa paikassa ulkoilutamaan  vanhuksia. Ajattele, jos ihminen on vain vuodesta toiseen sisällä... Kuinka hän voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta, auringonpaisteesta, linnunlaulusta tai jopa sadepisaroista kasvoillaan.

- Huolehdi, että hän saa niitä aktiviteettejä, joihin hän vielä pystyy ja joista juuri hänelle on iloa... Käytä kotona, sukuloimassa, teatterissa, ravintolassa, kylpylässä, missä vain hän haluaa ja jaksaa käydä. Pyörätuolillakin pääsee moneen paikkaan. Huoneessaan hänellä voi olla vaikka tietokone, televiso, radio, vaikkapa lempikukkia tai tauluja katseltavana. Passiivisuus taannuttaa nopeasti.

 

- Tiedä missä mennään. Voi olla, ettei hänen lääkkeitään ole päivitetty aikoihin, mutta niitä tulee usein lisää. Sopiiko ne yhteen? Keskustele henkilökunnan ja lääkärin kanssa säännöllisesti. Jos vanhus ei enää itse kykene, katso että hygienia asiat ovat kunnossa (esim.vaipat vaihdetaan riittävän usein, korvan taakse ei tule kivettymää, hampaat ja hiukset tulee pestyä...). Makuuhaavoja tulee helposti, eivätkä parane hetkessä. Jos vanhus on ollut tarkka ulkonäöstään, niin hän ei varmasti halua, että ihokarvat ta parta rehottaa naamassa. Kampaajakin on monelle tärkeä.   

 

Kysele ja puhu henkilökunnan kanssa. Joka paikassa on omat tapansa ja sääntönsä - älä huseeraa omiasi ja mahdollisesti vaikeuta henkilökunnan työtä.  

Onko vanhus rakastanut sinua aina pyyteettömästi? Ehkä hän on sinut synnyttänyt, kasvattanut, kulkenut rinnallasi, uskonut sinuun ja ollut taustatukesi? Onko sinun vuorosi pitää hänen puoliaan?

Yritä varmistaa arvokas vanhuus!

Herättääkö nämä mietteeni sinussa ajatuksia?  Minulle tämä on aina ollut sydämen asia!

Kun kestopigmentointi epäonnistuu...

Joku viisaampi sanoisi heti kärkeen, että mitä?!? Turhaa hömpötystä... No, jokainen tyylillään! 

Kuvassa nukun minä kipeanä. Mutta noi pigmentoinnit!!! Älkää antako puoskarin tehdä! Minä menin HALPAAN - kirjaimellisesti... Ostin CityDiilin.. Ja jälki sen mukaista!

Kulmat: Pelkät mustat epäsymmetriset viivat. (Kuvassa omat karvat näkyy ruskeana, joten näitä yritin aina fiksailla miltei mustalla luomivärillä.)

Silmät: Alaluomissa paljon paksumpi rajaus, kuin yläluomissa - mielestäni pitäisi olla toisin päin. Muutenkin rajausten jälki epätasaista. Alaluomessa oikeasta ulkonurkasta puuttui rajausta noin1,5cm. ( Joka päivä piti laittaa kajalia ja ripsiväriä, jotta hullunkuriset viivat peittyi. ) 

Huulet: Ylähuulessa epätasainen, terävä, rajaus. Alahuulen rajaus epätasainen ja himmeä. Kummassakaan ei häivytystä, vaikka olisin halunnut. ( Peittelin ylähuulen rajausta värivoiteella ja puuterilla.)

Miten moraaliton ihminen voi olla, kun menee tekemään toisen kasvoihin pysyviä pigmentointeja, vaikkei oikeasti osaa... Olin nähnyt "pigmentoijasta" jutun lehdessä. Hänellä oli ollut jo kauan diilejä myynnissä ja luulin, että hän on ammattilainen. Yritys myy kestopigmentointien lisäksi rusketusta, sokerointia, hampaiden valkaisua, kynsien- ja ripsienpidennyksiä jne.. Pigmentointeja vahvistettiin 3 kertaa ja tuloksen näette. Puoskari ei enää vastannut puhelimeen.

Vuoden naamani oli tässä kunnossa. Sitten yksi hyvä kosmetologi sanoi, että hän tietää huippupigmentoijan, joka kouluttaa pigmentointia ympäri Suomea. Sain hänelle ajan ja... hän pelasti naamani! <3 Rajaukset eivät enää ole epäsiistit tuherrukset, vaan tasaiset, siistit ja luonnollisen näköiset. Nyt kehtaan taas mennä kylpylöihin, uimahalliin ja saunaan - eipä ihmiset enää tuijota hassuja, huomiotaherättäviä viivoja naamassani!  Ihanaa!!! Nyt kestopigmentointini on sitä mitä sen kuuluukin olla eli helpottamassa jokapäiväisiä meikkausrutiineja. Ei tarvitse meikata ollenkaan, jollei halua tai jaksa. 3-vuorotyöläiselle helpotus, enkä töissä käytä meikkiä ollenkaan... Ainoastaan kun lähden jonnekin erikoisenpaan paikkaan. Halvalla ei hyvää saa, eikä oikeat ammattilaiset myy itseään pilkkahinnalla!

  

Ruotsia puhuva Au Pair/ lapsenlikka hakusessa

 

Här kommer Pippi Långstrump... Tyttäreni on ruotsinkielisessä päiväkodissa, joka on kiinni heinäkuun. Ottaisin mielelläni suomalaisen ruotsia äidinkielenään puhuvan tytön meille 2-3kk ja miksei pidempäänkin vahvistamaan tytön kielitaitoa. Olen laittanut ilmoituksen parille nettisivustolle. Onko kenelläkään hyviä kokemuksia ja vinkkejä? 

Riikinruotsalainenkin lapsenlikka käy, mutta sellaisesta on yksi kauhukokemus, jonka aion nyt jakaa kanssanne. Olin löytänyt au pair-sivustolta todella herttaisen 17-vuotiaan ruotsalaistytön. Viestittelimme ja juttelimme Skypen välityksellä. Eipä aikaakaan kun lähdimme innoissamme "Idaa" vastaan Tukholmaan. "Ida" oli sovitusti äitinsä kanssa odottamassa satamassa ja kaikki näytti lupaavalta.. Laiva lähti aamulla klo 07.00 takaisin kohti Suomea. Me oltiin superonnellisia uudesta "perheenjäsenestä". Aamiaisella "Ida" joi kupin kahvia mustana, koska oli omien sanojensa mukaan syönyt kotona. Matka vietettiin tietenkin leikkihuoneessa.. Me toiset kävimme syömässä, mutta "Ida" ei tullut mukaan. Kotiin tultiin klo 22.30. Iltapalan aika.. "Ida" ei syönyt, vaan vetäytyi huoneeseensa. Seuraavana päivänä "Idaa" ei näkynyt, ajattelin, että nuoret nukkuu pitkään. Puoli kolme menin koputtamaan oveen ja huutelin, että tyttö tulee syömään. "Ida" söi pienen perunan, pienen palan kalaa ja vesilasin, jonka jälkeen hän kysyi missä on WC. Ihmettelin, että eikö "Ida" tiedä missä kylppäri on, vaikka olitiin oltu kotona jo 16h.. Illalla olin menossa saunaan ja kysyin lähteekö "Ida" mukaan, niin tyttö oli sängyssä läppärin kanssa pimeässä huoneessa ja sanoi, ettei hän ole tottunut saunomiseen. Seuraavana päivänä "Ida" ei tullut huoneestaan pois ollenkaan, joten ei mitään syönytkään. Minä kävin tyttöni kanssa kummipoikaani ja hänen perhettään moikkaamassa, joten en itse ollut kotona. Seuraavana päivänä "Ida" söi lusikallisen makaroonia ja vähän kanaa ja vesilasin. Sanoin, että voin hakea kaupasta mielestänsä ruokaa, kunhan kertoo, mitä haluaa ja että hän voi aina mennä jääkaapille ja ottaa mitä vaan. Seuraavana päivänä kirjoitin "Idan" äidille ja kysyin onko tytöllä syömishäiriö. Äiti sanoi, että tyttö syö yhtä vähän kotona... Siis joka toinen päivä minimaalisesti. Aloimme huolestua tosissaan ja keskustelimme jo, että laitetaanko "Ida" maitojunalla kotiin kasvamaan. Onneksi tyttö päätti seuraavana päivänä lähteä. Saatoimme helpottuneena "Idan" junalle ja hänen äitinsä tuli satamaan vastaan. Olimme yhteyksissä niin kauan kun äiti ja tyttö tapasivat toisensa. "Idan" isä soitti minulle ja oli pahoillaan, että kokemus oli tälläinen. Hän sanoi, että "Ida" on ikäistään paljon nuoremmalla tasolla ja he olivat lähetäneet tytön matkaan, että hän vähän itsenäistyisi. "Idalla" ei ollut minkäänlaista oma-aloitteellisuutta, hän ei sormenpäätään liikauttanut ja tuskin mietti, että hänen olisi jotain pitänyt tehdä.. Eleli viikon päivät kuin hotellissa.. Mörköili yksin pimeässä huoneessa, eikä käynyt edes suihkussa. Kysyin kyllä "Idalta", että koska hän aikoo aloittaa lapsenhoitohommat, mutta hän oli poissaoleva, eikä siihen osannut vastata. Totuus on kyllä, etten olisi uskaltanut lastani hänen kanssaan kahdestaan jättääkään. Olisin saanut toisen lapsen huollettavaksi, jos hän olisi jäänyt meille. Det var det!

Mitä tästä opin? Jotta uskallan tyttäreni jättää seuraavan au pairin hoitoon, tulee lapsenlikan olla vanhempi, jo itsenäistynyt ja elämänkokemusta kartuttanut tyttö. Pyydän kirjallisia suosituksia lapsenhoitokokemuksesta. Ajokorttikin olisi hyvä olla, jotta saa helpommin vietyä tyttöäni päiväkotiin ja takaisin. Oli hyvä olla yhteydessä "Idan" vanhempiin. Tapauksesta on jo 1,5vuotta ja taidan jo uskaltaa kokeilla uudestaan, josko täyspäinen lapsenlikka löytyisi. Onko kenelläkään hyviä kokemuksia  tai jopa mukavaa, reipasta, tyttöä tiedossa? :)

Läski lähtee.. Nyt todellakin riittää!

Ilmottauduin Fitfarmin eli Jutta Gustafsbergin ja Jari Mentulan luotsaamalle Lite-nettikurssille, joka alkaa 22.4.2013. Sieltä saa ruokavalion ja treeniohjelman 10 viikoksi, mutta olisi loistavaa saada teiltä tukea, tsemppiä ja kuulla muiden kokemuksia taistelussa läskiä vastaan. Läheiseni, ystäväni ja työkaverit alkavat jo varmaan olla korviaan myöden täynnä ikuista laihdutusprojektiani.. :D

Olen 45-vuotias, pienen lapsen äiti ja 3-vuorotyöläinen. Kaikkea on tullut kokeiltua. Montaa sorttia "ihmepillereitä", tv-shopin laitteita, pussikuureja ( Nutrilett, Naturdiet..), Xtravaganzaa, ravintoterapeutteja ja karppaamista. 10kg lähtee suht helposti, mutta sitten tulee  aina repsahdus ja kilot tulee tuplaten takasin pikana. Tartun nyt viimeiseen oljenkorteen! Ajattelin, että noi Jutta ja Bull potkivat varmasti oikeissa kohdissa pyllylle ja eteenpäin. 

Motivaatiota haen ensisijaisesti terveyteni takia. Synnytyksen yhteydessä minulle sanottiin, että jollet laihduta 2 vuoden sisään reippaasti, niin diabetes puhkeaa. No, siitä on nyt 3,5vuotta ja sokeriarvoni ovat huidelleet siinä rajoilla. Olen YRITTÄNYT liikkua ja katsoa syömisiäni (karsinut vaaleet jauhot, perunan, pastan, rasvat ja sokerit), mutta aikamoista jojoilua on ollut.. Olen kaikkien repsahtajien ja ahmijoiden mama. Kaikkit muutkin taudit tuo ylipaino tuo tullessaan ja kun olen vielä 180cm pitkä, niin alkaahan se jo vääntämään runkoakin vikasuuntiin... Ainakin 30kg pitäisi saada pois! Jos ihan totuudessa pysytään, niin onhan se tietenkin myös ulkonäköasia.. Itseluottamus kasvaa heti, kun saa vaikka vaan ton 10kg pois ja tuntee olevansa ihan mukiinmenevä.. ;)

Neljä päivää olen ollut jo Naturdietin pussikuurilla. Jos sais vähän vatsalaukkua pienenemään, ettei se näläntunne olisi sitten kokoajan.. Liikkumista en ole vielä ehtinyt (tekosyy, I know) aloittaa.. Pussien lisäksi olen syönyt purkkaa ja juonut kahvia rasvattomalla maidolla. Vähemmän kaloreita silti, kun mitä Jutan dietissä tulee olemaan.  Mitähän tässä aloitellesssa kannattaisi huomioida? Alkuun innostun varmasti aina liikaa ja laitan itseni liian tiukalle..

Lähdetään laihduttaan kimpassa! Ja te joilla homma on hanskassa - antakaa vinkkejä!

P.S Kuvan grillaaja en ole minä, vaan otin sen Fitfarmin sivuilta! :)